Eskolan kylä

Eskola-talo Koulutie 3 / Veturitalli, Eskolan kylätalo Pinolankatu 1 / Perinnekeskus 63.9079N 24.1731E Kannus

 

Metsäradan myötä Eskolan aseman seudusta kasvoi vilkas ja monipuolinen työ- ja asuinalue. Sydänmailta asemapihalle tuotu puutavara lossattiin suoraan VR:n vaunuihin tai halot ladottiin väliaikaisesti valtaviksi aumoiksi odottamaan myöhempää lastausta. Asemapihalla ja sen läheisyydessä sijaitsi veturitallin lisäksi muun muassa konttorirakennus, korjauspaja, hiilivaja, halkovaja, varastosuojia ja henkilökunnan asuinrakennuksia. Kujalan kahvila oli tärkeä levähdyspaikka.

 

Asema-alueen läheisyyteen rakennettiin myös käpykaristamo, taimitarha, pilketehdas ja saha. Käpykaristamossa kuivattiin käpyjä, joista saatiin siemeniä metsähallituksen metsiin istutettavaksi. Taimitarhassa, jossa sijaitsi kastelua varten nykypäivänäkin pystyssä oleva vesitorni, tuotettiin männyn- ja kuusentaimia metsänhoitoalueiden tarpeisiin. Pilketehtaassa tuotettiin puupilkkeitä varsinkin jatkosodan aikana autojen polttoaineeksi. Sahalla tehtiin puutavaraa lähinnä kämppien, tallien ja muiden rakennusten tarpeisiin.

 

Onnettomuuksiltakaan ei vältytty. Sen lisäksi että veturi saattoi kolaroida auton kanssa tai suistua radaltaan missä tahansa päin metsärautatietä, niin tulipalojakin syttyi. Esimerkiksi Eskolan asemapiha ja kylä olivat vaarassa elokuussa 1955, kun tuli pääsi irti halkoaumoissa. Paloalue oli laaja ja uhkaava, mutta usean palolaitoksen ja tuntikausia kestäneen ankaran työskentelyn ansiosta tulipalo saatiin rajoitettua ja lopulta sammutettua. Halkoja paloi yli 7000 kuutiometriä, mutta isommalta katastrofilta vältyttiin.

 


Tarinaa

 

”Veturitalli oli suosikkipaikkani. Siellä oli mustaa ja hämärää ja aina joku veturi, jonka mekaniikkaa tuli tutkittua ja vertailtua toisiin vetureihin. Ykkönen ja Kakkonen olivat muistaakseni saman kokoisia. Kakkonen oli eniten käytössä. Kolmonen oli suurempi ja valmistettu Suomessa. Suurin oli Ranko.” (Seppo Paavolan sähköpostihaastattelut 2015, Eskolan Metsärata -teos)


Myöhemmin alettiin halkoja myös aumaamaan. Siinä oli urakkana kahdeksan metsäradan halkovaunua viiteen mieheen. Halot olivat aivan tuoreita, joten se oli kovaa työtä. Aumat olivat yleensä viisipinoisia ja kaksikymmentä metriä pitkiä. (…) Muunkin kokoisia aumoja oli. Oli seitsemänpinoisia ja pitempiä kuin 20 metriä.” (Eero Ojakankaan muistelmat noin 1995, Eskolan Metsärata -teos)


”Ratapohjan kuivatusta seuraavat työvaiheet vaativat minulta perehtymistä. Meneillään on yhtä aikaa kuivatustöiden ja ratalinjan raivaamisen lisäksi ratapenkan sorastus, ratapölkkyjen ja kiskojen asettaminen, veturitallin, pajan ja asuntorakennuksen rakentaminen, radan varteen tulevien kämppien tekeminen, kaluston hankkiminen ja lisäksi täytyy hakkuut suunnitella ja käynnistää. (…) Rata ulottuu jo pitkälle valtion metsiin. Halkojen teolla on kiire pelkästään omien veturien polttoaineen turvaamiseksi ja eteenpäin tavaraa pitäisi saada. Radan tulisi tuottaa!” (Ojakangas: Aurinkomutka 2005)


”Veturi savuaa. En oikein luota sen olemiseen ja kiskoilla pysymiseen ja yritän aina pitää matkaa itseni ja sen välillä. Ei ole haitaksi jos on koneen suhteen viisas. Sanovat, että kuuman veden höyry työntää veturin liikkeelle. Sanovat kun uskovat. Minä en. Jos kuuma vesi rautaa liikuttaisi niin johan liitäisivät kaikki pyykkipadat ja kahvipannutkin Venäjän maalle tai Ruotsiin asti. Liitäisivät! (…) Herrat uskottelevat kaikkea. Niillä on piru liitossa kanssaan. Piru!” (Ojakangas: Aurinkomutka 2005)

 


Kuvat

 

 

Veturitalli, Kylätalo

 

Asemaseudun pienoismalli

 

Museoveturi

 

Veturin näköismalli perinnekeskuksessa

 

Eskolan asemanseutua

 

Veturitalli

 

Halkoaumoja


Video

 

Katkelma Pikkupässi-näytelmästä. Eskolan kesäteatteri 2016.

 

 


Kartta

Joomla! virheenkorjauskonsoli

Istunto

Profiilin tiedot

Muistin käyttö

Tietokantakyselyt