Tarinaa

 

”Veturitalli oli suosikkipaikkani. Siellä oli mustaa ja hämärää ja aina joku veturi, jonka mekaniikkaa tuli tutkittua ja vertailtua toisiin vetureihin. Ykkönen ja Kakkonen olivat muistaakseni saman kokoisia. Kakkonen oli eniten käytössä. Kolmonen oli suurempi ja valmistettu Suomessa. Suurin oli Ranko.” (Seppo Paavolan sähköpostihaastattelut 2015, Eskolan Metsärata -teos)


Myöhemmin alettiin halkoja myös aumaamaan. Siinä oli urakkana kahdeksan metsäradan halkovaunua viiteen mieheen. Halot olivat aivan tuoreita, joten se oli kovaa työtä. Aumat olivat yleensä viisipinoisia ja kaksikymmentä metriä pitkiä. (…) Muunkin kokoisia aumoja oli. Oli seitsemänpinoisia ja pitempiä kuin 20 metriä.” (Eero Ojakankaan muistelmat noin 1995, Eskolan Metsärata -teos)


”Ratapohjan kuivatusta seuraavat työvaiheet vaativat minulta perehtymistä. Meneillään on yhtä aikaa kuivatustöiden ja ratalinjan raivaamisen lisäksi ratapenkan sorastus, ratapölkkyjen ja kiskojen asettaminen, veturitallin, pajan ja asuntorakennuksen rakentaminen, radan varteen tulevien kämppien tekeminen, kaluston hankkiminen ja lisäksi täytyy hakkuut suunnitella ja käynnistää. (…) Rata ulottuu jo pitkälle valtion metsiin. Halkojen teolla on kiire pelkästään omien veturien polttoaineen turvaamiseksi ja eteenpäin tavaraa pitäisi saada. Radan tulisi tuottaa!” (Ojakangas: Aurinkomutka 2005)


”Veturi savuaa. En oikein luota sen olemiseen ja kiskoilla pysymiseen ja yritän aina pitää matkaa itseni ja sen välillä. Ei ole haitaksi jos on koneen suhteen viisas. Sanovat, että kuuman veden höyry työntää veturin liikkeelle. Sanovat kun uskovat. Minä en. Jos kuuma vesi rautaa liikuttaisi niin johan liitäisivät kaikki pyykkipadat ja kahvipannutkin Venäjän maalle tai Ruotsiin asti. Liitäisivät! (…) Herrat uskottelevat kaikkea. Niillä on piru liitossa kanssaan. Piru!” (Ojakangas: Aurinkomutka 2005)

 

Joomla! virheenkorjauskonsoli

Istunto

Profiilin tiedot

Muistin käyttö

Tietokantakyselyt